maanantai 31. joulukuuta 2012

Spelttipatongit ja pähkinä-paprikatahna

Uudenvuoden illanistujaisiin vein mennessäni patonkeja ja levitettä. Patonkien ohjeen yhdistelin useasta netin ohjeesta ja pähkinä-paprikatahnan ohje oli Hesarin ruokatorstaissa.

Spelttipatongit

3,5 dl kädenlämpöistä vettä
n. 30 g hiivaa
3 rkl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
0,75 rkl hunajaa
4 dl puolikarkeita spelttijauhoja
4  dl vehnäjauhoja
Liuota hiiva veteen. Lisää öljy, suola, hunaja ja spelttijauhot. Sekoita hyvin. Anna nousta puolisen tuntia. Tämän jälkeen alusta vehnäjauhot joukkoon, sen verran että taikina on kiinteähkö pallo.
Anna nousta jälleen tunnin verran, jonka jälkeen voit leipoa. Patonkien käärimiseen hyvät ohjeet täällä. Taikinasta tulee kolme isohkoa patonkia.

Anna patonkien nousta vajaa puoli tuntia, sitten paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Pähkinä-paprikatahna

Koska pähkinöitä ja paprikoita oli kotona vähemmän kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt niin muokkasin vähän määriä sen mukaiseksi. Suluissa käyttämäni määrät, ilman sulkuja alkuperäiset.

200 g (120 g) saksanpähkinöitä
150 g (2 palaa) vaaleaa paahtoleipää
n. 200 paahdettuja kuorettomia paprikoita (n. 170 g)
2 valkosipulinkynttä
1 tl chilirouhetta
3 rkl (2 rkl) paprikajauhetta
1 tl kuminaa (0,5 tl)
1 tl valkopippuria (vähän vähemmän)
1 tl suolaa (vähän vähemmän)
1 tl tomaattipyrettä
1 dl oliiviöljyä
vettä maun mukaan

Hienonna saksanpähkinät, paprikat ja paahtoleipä monitoimikoneessa. Itse käytin Bamixia ja hyvin onnistui. Murskaa valkosipuli ja sekoita joukkoon, sitten öljy, mausteet ja tomaattipyree. Lisäile vettä sen verran että tahnasta tulee haluamasi paksuista.





sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Uunisei valkokastikkeella

Tämä kelpasi myös kyläilleelle Kriitikon kaverille, joten hyvää lapsiperheruokaa. Ja helppoa kuin mikä!

Uunisei ja valkokastike

1 pkt pakasteseitä

Valkokastike:
3 rkl voita/margariinia
n. 3-4 rkl täysjyväspelttijauhoja
2 dl vettä
2,5 dl kaurakermaa
valkopippuria, (sitruunapippuria), suolaa

Sulata seitä niin paljon, että saat sen leikatuksi mukavan kokoisiksi annospalasiksi. Itse leikkaan sein 8 palaan. Valmista valkokastike sulattamalla voi kattilassa ja paistamalla jauhoja siinä muutama minuutti. Lisää vesi ja kaurakerma. Anna kiehua hetki ja mausta. Laita kastike sein päälle paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.Tarjoile keitettyjen perunoiden ja/tai höyrytettyjen vihannesten kanssa.