torstai 4. kesäkuuta 2020

Täytetyt kaaliletut

Tämä on Yhteishyvän resepti. Työteliäs kun letut pitää paistaa mutta tosi hyvä. Alkuperäistä reseptiä muokattiin kasvisversioksi ja vähän muutenkin. Satsi oli juuri hyvä meidän perheelle.

Härkiksellä täytetyt kaaliletut, 4:lle

Lettutaikina:
300 g varhaiskaalia
2 munaa
5 dl maitoa tai kaurakerma-vesiseosta
2,5 dl jauhoja
1/2 tl suolaa

Täyte:
1 pkt Härkistä
Sipuli
Suolaa
Mustapippuria
0,5 purkillista Creme fraichea


Raasta kaali isolla terällä. Riko munien rakenne kulhossa. Sekoita lettutaikinan aineet yhteen, anna turvota noin puoli tuntia. Jos haluat, surauta vielä kaalia vähän hienommaksi sauvasekoittimella.

Paista letut. Kun paistaminen on loppuvaiheessa, tee täyte.

Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä. laita sekaan härkikset ja paistele vähän aikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hetki jäähtyä. Sekoita joukkoon ranskankerma. Täytä letut.

Tarjoa puolukkahillon ja ranskankerman tai turkkilaisen jugurtin kanssa. Ei haittaa vaikka ovatkin vähän haaleita tarjoiluvaiheessa, toimivat hyvin ilman mitään ekstralämmittämistä.


maanantai 1. kesäkuuta 2020

Tortellonivuoka

Vegeviettelyksestä tulee näköjään meidän kaikki reseptit nykyään. Tortellonivuokaa syötiin iso vuoka ja hyvin upposi. Käytettiin pinaattitortelloneja ja jätettiin aurinkokuivatut tomaatit pois. Se oli varmaan syy miksi aikuiset olisivat toivoneet vähän enemmän makua. Mutta muuten hyvää, ensi kerralla vaan maustetaan lisää.

1 pkt tortelloneja (käytin juusto-aurinkokuivattutomaatti -täytteisiä)
1 pkt valmiita kasvispyöryköitä (käytin härkis original -pyöryköitä)
1 sipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni punainen paprika
öljyä paistamiseen
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaloituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tlk (2 1/2 dl) kaurakermaa
1 dl pestokastiketta (valmista tai itse tehtyä)
1/2-1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
noin 2 dl juustoraastetta

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Kuutioi kesäkurpitsa, suikaloi paprika ja sipuli, hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota kasvikset pehmeiksi. 
  3. Keitä tortellonit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta siivilässä ja kumoa uunivuokaan. 
  4. Puolita kasvispyörykät, jos tarpeen. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
  5. Sekoita pestokastike, kerma ja mausteet. Lisää kaikki ainekset uunivuokaan, sekoita ja paista tortellonivuokaa vartin verran uunin keskitasolla. Lisää sitten juustoraaste ja nosta vuoka uuniin vielä noin 10-15 minuutin ajaksi, jotta juusto sulaa ja saa hieman väriä.

Halloumi-kikhernepihvit

Vähän erilaisia kasvispihvejä. Ihan hyviä, syötiin kermaviilikastikkeen ja perunamuusin kanssa mutta myös uunijuurekset olisivat olleet hyviä. Tai kesäaikaan vaikka ihan vaan pannulla paistetut kasvikset. Ja tämäkin resepti Vegeviettelys blogista. Kikherneiden jauhaminen oli työlästä kun ei ole monitoimikonetta, mutta muuten helpot tehdä. Ohjeesta tuli kai noin 20 pientä pihviä, riittänee meille neljälle parille ruoalle.

Halloumi-kikhernepihvit - ohje


1 tlk (230 g) keitettyjä kikherneitä
100 g halloumijuustoa raastettuna
1/2 ruukku tuoretta korianteria
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 rkl tahinia
1 1/2 rkl öljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
ripaus chilijauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
rypsiöljyä paistamiseen

  1. Mittaa ainekset juustoa ja vehnäjauhoja lukuun ottamatta monitoimikoneeseen ja surauta sekaisin.
  2. Lisää raastettu halloumi ja anna koneen käydä vielä hetki. Massan ei tarvitse olla aivan sileää. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita esimerkiksi lusikan avulla. Laita massa jääkaappiin tekeytymään ja jämettymään. 
  3. Muotoile massasta pieniä pihvejä ja paista molemmin puolin kullanruskeiksi reiluhkossa määrässä öljyä
  4. Tarjoa mieleistesi kastikkeiden ja esimerkiksi uunijuuresten kera.