tiistai 31. joulukuuta 2013

Quinoapuuro

Chocochilin alkuperäisessä reseptissä neste oli kookosmaitoa, mutta kun joulun jäljiltä oli avattu purkki mantelimaitoa niin keitin puuron siihen. Hyvää tuli!

Quinoa-mantelipuuro

1,5 dl mantelimaitoa
0,5 dl quinoaa
ripaus suolaa
vaniljasokeria tai muuta makeutusta, vaikka agavesiirappia
loraus rypsiöljyä

Huuhtele quinoa. Laita maito, quinoa ja suola kattilaan ja keitä noin 15 minuuttia. Lisää loraus rypsiöljyä ja vähän vaniljasokeria tai muuta makeutusta.

Täyttävää ja hyvää. Kookosmaidoata tulisi varmasti kanssa hyvää, täytyy kokeilla joskus. Silloin neateestä 1 dl oli kookosmaitoa ja loput vettä, siis alkuperäisen reseptin mukaan.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Kasvispihvionnistuminen

Totesin tänään, että näitä pihvejä ette tule enää koskaan saamaan uudelleen, niin hihatuntumalla ne valmistuivat. Perheen pyynnöstä kuitenkin ajattelin muistella vähän aineita, jos joskus vaikka onnistuttaisiin samalla tavalla.

Kasvispihvit

1 kiinankaali
3 porkkanaa
1,3 dl kaurakermaa
1 dl kaurahiutaleita
0,5-1 dl keitettyä riisiä (ei varmaan suurta vaikutusta jos tämän jättää pois)
3 kananmunaa
1 tl yrttisuolaa
Valkopippuria myllystä
Loraus oliiviöljyä

Raasta porkkanat ja hienonna kiinankaali veitsellä hienoksi. Laita kaurakerman joukkoon kaurahiuraleet turpoamaan hetkeksi. Sekoita porkkanaraaste, kaaliraaste, kermahiutaleseos, riisi ja munat. Joukkoon mausteet ja öljy.

Muotoile pihveiksi ja paista uunissa 225 asteessa 15-20 minuuttia. Tarjoile vaikka perunamuusin ja salaatin sekä puolukkahillon kanssa.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulumenu 2013

Tänä jouluna mentiin aika pitkälti samalla menulla kuin viime vuonna. Jälkkäreissä oli enemmän uutta. Näin siis tällä kertaa:

Alkuun:

Mustajuurisosekeitto

Kylmiä ruokia:

Katkarapu-siikacocktail
Kylmäsavulohisalaatti
Blinit, mäti, smetana, sipuli, graavilohi
Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti

Joululeipää
Gluteenitonta joululimppua

Lämpimänä ruokana olivat perinteiset laatikot, mutta ne toivat jouluvieraat. Poroa kinkun sijasta lihansyöjille.

Jälkkäripöytä:

Raaka tiramisu
Petit fours: porkkanaleivospaloja ja suklaaleivoksia sekä kahta lajia kaupan konvehteja
Panforte
Suklaassa dipattuja kuivahedelmiä
Piparkakkutaikinan makuisia palleroita
Juustoja, hedelmiä ja keksejä

...vähän vähempikin määrä makeita herkkuja olisi riittänyt...

Joulupuuro syötiin lounaaksi, ja se tehtiin tällä kertaa mantelimaitoon. Oli tosi hyvää, näin jatkossakin!

Laitan linkit niihin resepteihin, joihin ei ole linkkiä viime vuoden joulupostauksessani. Vuohenjuustosalaatti oli tosi hyvää, mutta ei oikein toiminut kalojen kanssa. Piparkakkutaikinan makuiset pallerot olivat vähän outoja. Lapset ja mies yllättäen pitivät tiramisusta, mutta minä en niin piitannut. Blinit tehtiin Myllyn paras -tattarijauhopaketin ohjeella. Niitä tuli liian paljon, ehkä puolet olisi riittänyt meidän neljälle aikuiselle ja kahdelle lapselle.



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tomaattikeittoa moneen lähtöön

Tästä tomaattikeitosta syntyi joskus äitiyslomaillessani lounas minulle ja kyläilevälle ystävälle, sekä vähän tuunaamalla seuraavan päivän lounas minulle ja Kriitikolle.

Tomaattikeitto
4 annosta

1 pieni sipuli tai salottisipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1,5 rkl öljyä
7 dl vettä
150 g tomaattipyrettä
500 g tomaattimurskaa
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
ripaus valkopippuria
1 tl suolaa
2 rkl tuoreita yrttejä silputtuna
1/2 dl (soija)kermaa

Silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla hetki. Lisää vesi, tomaattipyre ja -murska sekä kasvisliemikuutio. Mausta keitto ja anna se kiehua vähintään 10 minuuttia, mitä pidempään sitä parempaa keitosta tulee. Lisää kerma, anna pulpahtaa ja ota pois levyltä lopulsi joukkoon yrttisilppu.

Jos haluat tuunata keitojämistä kastikkeen spagetin kanssa tarjottavaksi, niin paistele pannulla kasviksia, esimerkiksi kesäkurpitsaa. Lisää keiton loppu ja purkillinen papuja joukkoon. Keitä kastiketta sen verran, että kasvikset kypsyvät.

Marokkolainen kasvistagine

Ihana ihana ruoka Hesarista! Me ollaan molemmilla tekokerroilla jätetty pois sahrami ja nuo sitruunat. Ainakin sitruuna voisi tuoda mukavaa hapokkutta tälle ruoalle, mutta ilmankin siis tosi herkullista.

Marokkolainen kasvistagine

2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1 kg butternutkurpitsaa tai saman verran bataattia
1/2 dl öljyä
1 ps (0,5 g) sahramia
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua kanelia
2 prk (á 380 g) säilöttyjä kikherneitä
1/2 dl silputtuja suolaan säilöttyjä sitruunoita
4 kuivattua viikunaa
400 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 tl ruokokidesokeria
1 tl merisuolahiutaleita

Kuori ja silppua sipulit ja vs. Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Kuutioi.

Kuumenna öljy kattilassa, Lisää kasvikset ja kuullota hetki. LIsää mausteet ja pyörittele aineksia koko ajan, jotta mausteet eivät pala kasvisten pintaan. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet, valutetut ja huuhdellut suolaan säilötyt sitruunat, silputut viikunat, tomaattimurska, vesi, sokeri ja suola.

Hauduta keskilämmöllä kannen alla noin 45 minuuttia tai kunnes ainekset ovat pehmeitä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai muita mausteita.

Tarjoa vaalean (pita)leivän, paksun maustamattoman jugurtin ja tuoreen korianterin kera.

Punajuurilaatikko linsseillä

Löysin Chcocochilin blogista linssi-punajuurilaatikon ohjeen, joka meni saman tien kokeiluun. Tästä tuli oikein hyvää ja lapsetkin haarukoivat lautasensa tyhjäksi hiljaisuuden vallassa (ainakin melkein). Ohjeesta riitti nelihenkiselle perheelle juuri passelisti.

Linssi-punajuurilaatikko

600-700 g punajuuria
2 dl vihreitä linssejä + 4,5 dl kasvislientä linssien keittämiseen
4 rkl oliiviöljyä
0,5 tl muskottipähkinää
3 rkl kuivattua timjamia
1 t suolaa
mustapippuria
2 dl kaurakermaa

Huuhtele linssit ja keitä ne kypsiksi kasvisliemessä. Tässä menee reilu puoli tuntia. Sillä välin kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteen joukkoon kaurakermaa lukuunottamatta kaikki muut aineet, myös kypsät linssit. Levitä seos uunivuokaan ja kaada kaurakerma päälle. Peitä foliolla.

Paista 225 asteessa kunnes punajuuri on pehmennyt eli noin 30-40 minuuttia. Anna seistä hetki tasaantumassa niin nestettä ei jää niin paljon joukkoon.

Tätä voisi hyvin tuunata laittamalla sekaan myös quinoaa - sen pähkinäinen maku varmaan sopisi tähän kivasti. Mutta oli siis erinomainen laatikko tällaisenaankin!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparkakut speltistä

Tänä vuonna jouduin virittelemään ihan itse reseptin piparkakkuja varten kun vanha reseptikirja jota olen käyttänyt oli palautettu kirjastoon. Toli kullä oikein hyviä! Ehkä hieman turhan kovia, eli jauhojen määrää olisi ehkä voinut ihan vähän vähentää.

Spelttiset joulupiparit

1/2 dl vettä
1/2 dl aiirappia
3/4 tkl kanelia
3/4 rkl neilikkaa
3/4 rkl inkivääriä
3/4 tl pomaranssinkuorta
175 g voita
2 dl sokeria
Hyppysellinen suolaa
N. 6 dl spelttijauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 1/2 tl soodaa

Kiehauta kattilassa vesi, siirappi ja mausteet. Laita voi sekaan sulamaan. Sekoita sokeri ja suola keskenään ja lisää voi-mausteseoksen joukkoon. Vatkaa seos kuohkeaksi. Sekoita sooda, ruisjauhot ja kolmisen desiä spelttijauhoja ja lisää joukkoon. Lisäise spelttijauhoja, kunnes taikina on sopivan kiinteää. Laitta jääkaappiin ainakin tunniksi, minulla oli yön yli.

Leivo aputonttujen kanssa pipareiksi ja paista 225 asteessa noin 6 minuuttia.

torstai 3. lokakuuta 2013

Omena-puolukkapaistos

Kun nyt aloin kirjoittelemaan Yhteishyvästä reseptejä, niin samaa vauhtia menee toinenkin.

Omena-puolukkapaistos

Pohjana käyttäisin omaa reseptiäni, eli tätä:


125 g voita
1 dl raakaruokosokeria
1 muna
3,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja


Omena-puolukkatäyte:
3 omenaa
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 1/2 dl puolukoita

Tarjoiluun vaniljajäätelöä.

Vaahdota sokeri ja voi. Sekaan sekoita muna ja sitten jauhot. laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kuori omenat ja lohko ne. Sulata voi ja sokeri valurautapannussa, anna paahtua muutama minuutti kunnes seos on kullanruskeaa. Varo että et polta seosta. Lisää kaneli ja neilikka. Sommittele omenenlohkot ja puolukat valurautapannuun sokeriseoksen päälle. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä pyöreäksi levyksi ja nosta levy täytteen päälle. Painele reunat tiiviiksi. Pistele taikina haarukalla. Paista 200 astetta noin 30 minuuttia tai kunnes taikina on kypsä. Irroita reunat veitsellä, odota hetki ja kumoa varovasti vadille. Tarjoa jäätelön kanssa.


Kasviscurry

Yhteishyvästä kivan kuuloinen curryresepti. Pitää pistää kokeiluun! Ei siis ole vielä tätä testattu.

Kasviscurry ja quinoa

1 sipuli
3 porkkanaa
1 keltainen paprika
2 rkl rypsiöljyä
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl jauhettua kaardemummaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl silputtuja kuivia aprikooseja
1 prk(n.380 g) säilykekikherneitä
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
1-2 rkl soijakastiketta

Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkanat ja paloittele ne sekä paprika. Kuullota kasvikset ja mausteet öljyssä kattilassa. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia kunnes kasvikset pehmenevät. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet, kookosmaito ja soija. Keitä muutama minuutti ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita.

Keitä quinoa ohjeen mukaan, tarjoile.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Linssipyörykät punaisista linsseistä

Näitä pyöryköitä tein joskus kun en muuta keksinyt, ja hyvin maistuivat. Ovat aika miedon makuisia mutta ihan kivoja. Ongelmana pihveissa ja pyöryköissä on vaan lisuke, alkuperäisessä respetissä näitä tarjottiin uunijuuresten kanssa.

Linssipyörykät

2 dl punaisia linssejä
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 pieni kesäkurpitsa
rypsiöljyä
1,5 dl ohrahiutaleita (kaurakin kelpaa)
1 tl roseepippuria
1 tl paprikajauhetta
2 rkl tomaattipyreetä
puolikas puntti persiljaa

Huuhtele linssit ja keitä ne kypsiksi. Valuta. Kuori sipulit ja porkkana, pese kesäkurpitsa hyvin. Silppua sipulit, raasta kesäkurpitsa ja porkkana.

Kuullota kaikkia kasviksia öljytilkassa hetki.
Soseuta silppu sekä linssit tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää sekaan ohrahiutaleet, mausteet ja pieneksi silputtu persilja. Muotoile massasta pyöryköitä ja paista ne 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Paistoaika riippuu pyöryköiden koosta, joten kannattaa tarkistaa tulosta maistamalla.

Shaksuka



Kauhaa ja rakkautta –blogi tutustutti meidän perheen shaksukaan tällä reseptillä. Tosin
brunssina tätä meillä ei syödä, kun brunssit eivät juuri sovi tähän nykyiseen
elämäntilanteeseen. Mutta mukava ja suhtellisen nopea arkiruoka tästä tulee helposti.
Ollaan syöty tätä riisin kanssa, tai toki menee ihan leivänkin kaverina.


Paprika-feta-shakshuka
(kahdelle, tai meidän perheelle riisin kaverina)

1 sipuli
1 pieni punainen paprika
2-3 valkosipulinkynttä
reilu loraus oliiviöljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl savupaprikajauhetta
cayennepippuria maun mukaan
1 tlk (285 g) kikherneitä
1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
50-100 g fetajuustoa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta korianteria

Kuutioi sipuli. Leikkaa valkosipuli ja paprika viipaleiksi. Kuumenna mieluiten
täysvalurautaisella paistinpannulla tai esimerkiksi laakeassa kattilassa (Tools
käy hyvin!) oliiviöljy ja kuullota sipulia ja paprikaa n. 5 minuuttia, kunnes ne
alkavat pehmetä.

Lisää sen jälkeen valkosipuli, juustokumina, paprikamauste ja cayennepippuri
ja kuullota minuutti. Lisää joukkoon kikherneet ja säilyketomaatit. Riko säilyke-
tomaattien rakenne lastalla, kiehauta ja anna sen jälkeen porista hissuksiin
n. 15 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä kastikkeen
poristessa uuni grillivastuksella 200 asteeseen.

Kastikkeen poristua vartin verran riko päälle kananmunat ja murustele päälle
feta. Siirrä pannu (huom! täysrautainen!) uuniin grillivastuksen alle 5-10
minuutiksi, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet, mutta keltuaiset ovat vielä
juoksevia.

Laita kananmunien päälle ripaus suolaa ja mustapippuria. Tarjoile korianterin
kanssa jos se sopii perheen makunystyröihin!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Smoothieita

Teen erilaisia (viher)pirtelöitä silloin tällöin, ja joskus niistä tulee parempia, joskus ei niin hyviä. Onnistuneita voisi kerätä tähän jotta ei unohdu. Teko-ohje kaikkiin: blendaa sekaisin.

Nokkos-viinimarjapirtelö

iso kourallinen nokkosenlehtiä
1 banaani
1-2 dl mustaviinimarjoja
vettä

Selleri-päärynäpirtelö

2 sellerinvartta
1/2 päärynä
1/2 kiwi
1/2 paprika
kourallinen salaattia
vettä

Pinaatti-manteli-banaanipirtelö

reilu kourallinen tuoretta pinaattia
kourallinen manteleita (liotettuna jos aikaa, ei ole välttämätöntä).
mustikoita (jäisiä) samoin noin kourallinen1 banaani
vettä

Manterlit voi tässä pirtelössä korvata myös sillä, että käyttää veden sijasta soijamaitoa. Mutta soijaa on mukava vähän vältellä välillä.

Kurpitsakeitto

Ostin heräteostoksena viime viikolla kaupasta butternut-kurpitsan. Eilen siitä tehtiin keittoa tällä ohjeella ja oikein hyvää tuli! Lapsetkin tykkäsivät tosi paljon.

Butternut-kurpitsakeitto

1 butternut-kurpitsa
4 porkkanaa
1 iso sipuli
oliiviöljyä
1 tl raastettua inkivääriä
2 tl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
ripaus chiliä
purkillinen (2 rkl) tomaattipyrettä
2 dl punaisia linssejä
7 dl vettä
purkillinen (4 dl) kookosmaitoa
kristallisuolaa
palmusokeria
mustapippuria

Pilko kurpitsa pienehköiksi lohkoiksi. Raasta porkkana karkealla terällä. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää siihen mausteet hetkeksi aikaa. Kuullota sipulia öljyssä, lisää sitten tomaattipyre. Laita kurpitsat ja porkkanat kuullottumaan myös vähäksi aikaa. Huuhdo linssit ja laita veden kanssa kasvisten joukkoon. Anna kiehua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia kunnes kasvikset ja linssit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja soseuta sauvasekottimella. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla ja jätä hetkeksi tekeytymään lämpimälle liedelle. Tarjoile hyvän leivän kanssa ja nauti!



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kalapihvit pakasteseitistä

Onnistuin lopultakin tekemään kalapihvejä jotka kelpasivat myös Kriitikolle. Tähän saakka kokeilut ovat kohdanneet muurin, mutta tämä jostain syystä kelpasi vaikka ei se nyt niin paljon erilainen ole. No, samapa tuo, hyvä kun kelpasi. Alkuperäinen resepti Yhteishyvästä, mutta omilla tuunauksilla.

Kalapihvit

400 g pakasteseitä
2 dl soijakermaa
1 dl spelttimannaa
1 sipuli
2 kananmunaa
1 tl kuivattua tilliä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 rkl sitruunanmehua

Sulata seitiä sen verran, että saat sen paloiteltua pienemmäksi. Hienonna sipuli. Laita kerma ja mannaspeltti monitoimikoneeseen (blenderillä onnistui) ja sekoita nopeasti. Lisää paloiteltu kohmeinen kala, joka blendataan pikaisesti myös murskaksi. Sekaan loput aineet ja ajetaan tasaiseksi massaksi - ei liian kauan koska ilmeisesti kala kärsii pitkällisestä jauhamisesta.

Asettele taikina pellille pihveiksi ja paista uunissa 200 asteessa ainakin 20 minuuttia. Pihvit voi alkuperäisen ohjeen mukaan kääntää noin puolivälissä jos haluaa saada nätin pinnan molemmille puolille - minä koin kääntämisen vaikeaksi (pihvit takertuivat kiinni leivinpaperiin joka sitten repesi) vaikkakin se paransi ulkonäköä..


Linssi-bataattipata

En ymmärrä, miten multa on mennyt ohi Hesarin loistava blogi Kauhaa ja Rakkautta. Kun sen vihdoin löysin, niin kokeiluun meni heti monta reseptiä ja monesta niistä tuli kertaheitolla meidän perheen suosikkeja. Tässä yksi joka upposi sekä aikuisiin että tenaviin.

Kopioin tuon reseptin tähän suoraan, jotta se säilyisi sitten jos joskus alkuperäinen blogi bittiavaruudesta häviäisikin. Ihan arkiruoaksi tätä en kuitenkaan laske, koska vihreiden linssien kypsymisessä menee hetki. Tosin jos ne liottaa etukäteen niin selviää 20 minuutilla, mikä lienee aika maksimi yksittäisen aineen kypsymisaika arkiruoassa ainakin meidän keittiössä.

Kookoksinen bataatti-linssimuhennos (4 annosta)

nokare voita (tai loraus öljyä)
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 keskikokoinen bataatti (n. 400-500 g)
2 tomaattia
2 dl vihreitä linssejä
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
4 dl vettä
loraus limemehua
1-2 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
ripaus chilijauhetta
suolaa
mustapippuria
(tarjoiluun tuoretta korianteria)

Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja bataatti. Viipaloi tomaatit. Huuhtele linssit huolellisesti.
Kuumenna kattilassa rasva ja kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti. Lisää joukkoon kuutioitu bataatti ja tomaatti ja paista vielä hetki. Lisää sen jälkeen linssit, kookosmaito, vesi, limemehu ja mausteet.

Anna porista keskilämmöllä kunnes bataatti ja linssit ovat sopivan kypsiä. Jos linssit eivät meinaa pehmetä, voit tarvittaessa laittaa kattilaan kannen tai lisätä hieman vettä. Tarkista lopuksi mausteiden määrä ja lisää tarvittaessa.


Tarjoile halutessasi tuoreen korianterin kera.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mutakakku, sokeriton ja viljaton

Tätä reseptiä tovin pidin selaimessa auki, kunnes tuli sopiva aika sitä kokeilla. Eli sain tuoreita vadelmia. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty pakastettuja vattuja, mutta nyt on onneksi kesä. Kakusta tuli oikein mainio, joskin se oli ehdottomasti parempi oltuaan jääkaapissa yhden-kaksi yötä, eli kun maut olivat kunnolla tasaantuneet. Kriitikko ei ollut superihastunut, mutta pienemmälle maittoi kuten vielä toistaiseksi kaikki äidin kokeilut...

Kopioin respetin ihan suoraan Veikeä verso -blogista.

Sokeriton ja viljaton suklaakakku
n. 6:lle












 
110 g/ 18 kpl kuivattuja taateleita
1/2 dl vettä
2 dl maustamatonta soijajugurttia
3 rkl (oliivi)öljyä
hyppysellinen suolaa
2 ml vaniljajauhetta
2 ml kardemummaa
1/2 tl soodaa
80 g mantelijauhetta (pieni marketin pussukka)
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta

Pilko taatelit ja liotin pehmeäksi puolessa desissä vettä. Soseuta taatelit liemineen sauvasekoittimella jugurtin ja öljyn kanssa. Lisää mausteet ja soodan ja pyöräytä sekaisin. Sekoita lopuksi manteli- ja kaakaojauhe sekaan. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (Paulalla oli 19 cm vuoka, minä käytin ihan nomaalikokoista), sipaise reunoihin öljyä ja ripottele kookosjauhoja leivitykseksi. Kaada taikina vuokaan, tasoita ja paista 175 asteessa alle puoli tuntia.

Jäähtyneenä siirrä kakku leivinpaperin kanssa tarjoiluastiaan (ei taida kestää siirtoa muuten). Koristeena vadelmia - minun versiossani siis ihan tuoreita eivätkä pakastekuivattuja kuten Paulalla.

Vadelmakastike kakun kaveriksi

6 kuivattua taatelia
3/4 dl vettä
150g (= 2 tiukkaa desiä) vadelmia


Liota taatelit vedessä pehmeiksi ja soseuta vadelmien kanssa.

Alkuperäisessä ohjeessa taateleita oli kastikkeessa 8 kpl, mutta vähensin määrää. Mielestäni vieläkin vähempi toimisi.

Uunibataatit

Näitä tuli tehtyä tuossa talvisempaan aikaan mutta nyt viimein tännekin. Lapset tykkäsivät, ja vaikka onkin pitkään uunissa niin aktiivinen valmisteluaika on näissä varsin lyhyt.

Reseptit muokattu kahdesta eri paikasta, täältä ja täältä.

Uunibataatit

Bataatteja
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria

Halkaise bataatit pitkittäin. Hiero pintaan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Laita bataatit uunivuokaan. Paista 200 asteessa noin 40-50 minuuttia.

Täyte:

Soijajugurttia
Katkarapuja
Currya
Limen lehtiä
Mustapippuria
Suolaa
(tuoretta korianteria)

Tehtiin näitä myös toisella täytteellä, mutta koska en ollut laittanut ylös kuin nämä pari nettisivua, niin en muista yhtään millainen oli se toinen täyteviritys. Olisikohan siinä ollut tonnikalaa. Täytteitähän nyt on helppo soveltaa erilaisia, ja reseptejä niihin on netti pullollaan.


Kasviswokki

Tällä Kauhaa ja Rakkautta -blogin reseptillä sain peruskasviswokkiin kivoja makuja ilman ylenmääräistä soijakastikkeella läträämistä, mikä on yleensä ollut ratkaisuni wokin mauttomuuteen.  Tässä oma versioni tuosta reseptistä, lisäilin vähän monipuolisemmin kasviksia ja lopuksi katkarapuja Kriitikon mieliksi. Eivät olisi tarpeen.

Limellä ja inkiväärillä maustettu kasviswokki

1 parsakaali
3 porkkanaa
1 paprika
1/2 kesäkurpitsa
1/2 pss pakastettuja vihreitä papuja
(1 pss katkarapuja)
paistamiseen (seesam)öljyä
4 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
tuoretta chiliä maun mukaan (tai kuivattuja chililastuja)
puolikkaan limen mehu
1 tl sokeria
1-2 rkl soijakastiketta
valkopippuria
kourallinen cashew-pähkinöitä
100 g riisinuudeleita

Kuori porkkanat ja leikkaa tikuiksi, pilko myös paprika ja kesäkurpitsa. Leikkaa parsakaali paloiksi ja valkosipuli siivuiksi.

Kuumenna wokissa tai muussa isossa paistinpannussa öljy ja laita pannulle kasvikset, valkosipuli, inkivääri, chili, limemehu, sokeri ja soijakastike. Kun laitat myös nesteet heti pannulle, se estää kasviksia lötkistymästä, mikä on wokissa tärkeää. Wokkaile viidestä kymmeneen minuuttiin, kunnes vihannekset ovat vielä hieman rapsakoita. Lisää joukkoon cashew-pähkinät ja paista vielä minuutti tai pari. Mausta valkopippurilla.

Kuumenna vettä (ei tarvitse edes kiehahtaa) ja kaada se kulhoon riisinuudeleiden päälle. Anna liota 3-8 minuuttia nuudeleiden paksuudesta riippuen, kunnes ne ovat sopivan pehmeitä. Sekoita wokattujen vihannesten joukkoon.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Hernesosekeitto

Mistä lienee tämäkin resepti, mutta hyvää on.

Hernesosekeitto













1 sipuli
2 tl rypsiöljyä
0,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 pss pakasteherneitä tai 7 dl tuoreita (osta 3 L palkoineen)
(tai liotettuja ja keitettyjä soppaherneitä 7 dl, tätä en ole kokeillut)
4 tl wasabia (tai vähän vähemmän)
1 rkl limen mehua

Kuullota sipuli öljyssä, lisää vesi ja liemikuutio. Kun vesi kiehuu, sekaan herneet ja mausteet. Keitä 10 minuuttia ja soseuta.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesäruokalistaa

Näköjään uusien reseptien kokeilu jää vähemmälle näin kesäaikaan, joten listataan taas ruokalistaa jos siitä olisi joskus apua. Jos ei ole merkintää, syöty lämmityksiä tai ei kotona.

Ke: lounas kesäkeitto
       päivällinen savulohiriisisalaatti
To: L kanakastike
       P täytetyt kesäkurpitsat
Pe: L soijarouhekastike (kesäkurpitsojen täyte) ja riisi
      P fajitakset
La: L kaalipihvit
      P kalaa ja kasviksia (fajitasten täyte)
Su: P musaka
Ma: P makaronilaatikko
Ti: P ratatouille
Ke: P munakasrulla

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Monen viikon ruokalista

Olen ollut tosi laiska kirjoittelemaan mitään reseptejä, tai sitten meillä ei ole kokeiltu mitään uutta. Näin kuitenkin on syöty:

Ma: Kasvissosekeitto
Ti: Linssipyörykät ja tomaattikastike
Ke: Kalapihvit
To: Makaronilaatikko
-
La: Kaalilaatikko
Su: Fenkolipapupaistos
Ma: Papulasagne
Ti: Munakasrulla
Ke: Lohta uunissa ja kasviksia
To: Linssi-kesäkurpitsa-kikhernepata
Pe: Palsternakka-appelsiinikeitto
La: Hernekeitto, uunipuuro
Su: Musaka

Ma: Tortillat
Ti: Seiticurry
Ke: Pinaattiletut
To: Juuresohrapata
Pe: Bataattikeitto
La: Linssipyörykät pun. linsseistä
Su: vihreä kalakeitto

Ma: Maksapihvin makuiset papupihvit
Ti: -
Ke: tofupyttis
To: Savukalarisotto
Pe: Soijarouhekastike & riisi

Ma: Nakkikeitto
Ti: Kurpitsasosekeitto
Ke: Kvinoapihvit
To: Makaronilaatikko
Pe: -
La: Parsarisotto
Su: Punajuuripihvit

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Munakasrulla

Ihanan helppo ruoka arkeen, alunperin Miia Saastamoisen kirjasta ideoitu, mutta minä nappasin reseptin ihan ekaksi täältä. Miian alkuperäinen ohje on kuitenkin mielestäni parempi, en saanut tuota Peikkojen käyttämää psylliumia millään tasaisesti massaan. Niinpä tässä on Miian ohje.

Munakasrulla













6 kananmunaa
1 iso raastettu porkkana
2 dl raastettua kesäkurpitsaa
(1 dl silputtua ruohosipulia)
suolaa

Sekoita ainekset kulhossa. Kaada massa pellille ja työnnä uuniin 150 asteeseen 10-15 minuutiksi. Kumoa hieman jäähtynyt munakas ylösalaisin, apuna voi käyttää toista peltiä jossa leivinpaperi. Väliin täytteet ja viipaloidaan paloiksi.

Täytteeksi me paistettiin pannulla kevyesti kesäkurpitsaa, paprikaa ja porkkanaa. Tuoreet kasviksetkin olisivat varmasti ihania.

Tämä riittää juuri sopivasti päivällisruoaksi meidän perheelle, joten kun tuo kakkonen vähän kasvaa niin joudutaan annosta isontamaan tai keksimään jotain särvintä oheen.

Herkkuhampurilaiset ja bataattiranskalaiset

Olen jo useampana perjantaina todennut, että olisipa kiva syödä päivälliseksi jotain oikeasti kivaa kun on perjantai. Ja samoilla arkiruoilla kuitenkin aina mennään. Tänään kuitenkin omistin osan päivästä ja henkisestä kapasiteetista leipomiseen, pohdintaan ja viimeistelyyn. Lopputuloksena nämä ihanat hampurilaiset. Ohjeet Keittiö ja puutarha -blogista täältä ja Sisaret keittiössä -blogista täältä. Bataattiranskalaisten ohje Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta.

Edit: täältä löytyy ohje kuinka tehdään oikeasti rapeita bataattiranskalaisia.

Kriitikko söi omasta hampurilaisestaan loput iltapalaksi ja kun ei enää enempää jaksanut niin kysyi, että voisiko meillä olla huomenna vanhoja lämmityksiä ruokana. Näitä syödään toistekin!

Herkkuhampurilaiset mustapapupihveillä













Hampurilaissämpylät:
1dl vettä (42°)
2rkl maitoa
1tl kuivahiivaa
1rkl sokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 1/2 rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja tilkka vettä
(päälle seesaminsiemeniä)

Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia. Vatkaa muna kevyesti, käsin vatkaus riittää, lähinnä että rakenne menee hyvin rikki.

Yhdistä kulhossa jauhot ja suola, ja nypi joukkoon voi niin, että saat aikaan pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos, sekä kevyesti vatkattu muna, sekoita taikinaksi.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Kohota kaksinkertaiseksi noin 1-2 tuntia, minulla ei mennyt kuin tuo reilu tunti. Pyörittele littanoiksi palloiksi ja kohota liinan alla toiset 1-2 tuntia. Ilman pitkiä kohotusaikoja sämpylät eivät tule oikeanlaisiksi.

Voitele kohotetut sämpylät munalla ja ripottele päälle halutessasi seesaminsiemeniä. Paista 200° noin 10-15 minuuttia.

Mustapapupihvit:
2 tlk mustapapuja
1 shalottisipuli
1 valkosipulin kynsi
paprikajauhetta, jeeraa
suolaa, pippuria
kourallinen tuoretta persiljaa
2-3 rkl perunajauhoa
öljyä paistamiseen

Valuta ja huuhdo pavut. Kuori ja silppua sipulit hienoksi silpuksi. Silppua myös persilja.
Sekoita ensin kaikki muut aineet keskenään ja lisää lopuksi pavut; survo esim. perunasurvimella muotoiltavaksi massaksi. Tarkista maku ja rakenne, lisää tarvittaessa perunajauhoja (tai tilka vettä jos massa on liian kuivaa) ja mausteita.
Muotoile taikinasta neljä pihviä. Paista molemmin puolin runsaassa öljyssä, kunnes pihvit ovat saaneet hyvän värisen rapean pinnan.

Limejugurttikastike:
2 dl maustamatonta soijajugurttia
1/4 limen mehu, tai maun mukaan
n. 2 tk garam masala -maustetta

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa ainakin hetki ennen tarjoilua.

Hampurilaisten kanssa tarjoiltiin tuota yllä olevaa limejugurttikastiketta, ketsuppia, dijonsinappia, pikkelssiä, Heinzin barbequekastiketta, salaatinlehtiä ja tomaatinsiivuja. Ja viereen siis bataattiranskiksia, joiden ohje alla.

Bataattiranskalaiset

1,5 bataattia
Oliiviöljyä
Suolaa

Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Kuori bataatit ja leikkaa ne tikuiksi. Pyörittele ranskalaiset öljyssä ja laita uunipellille. Paista uunissa noin 20-30 minuuttia kunnes bataatit alkavat hieman mustua.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Soijarouhekeitto

Jostain otettu resepti mutta ei mitään mielikuvaa mistä. Ei siis itse keksimäni. Helppo arkiruoka taas tässäkin kyseessä. Laitan yleensä reilummin juureksia kuin ohjeessa, soijarouhekin marinoituu vaikka sitä olisi parikin desiä.

Soijarouhe-kasviskeitto

Marinadi:
4 rkl rypsiöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi

1,5 dl soijarouhetta
1,2 l vettä
3 perunaa
porkkanoita, lanttua
1 sipuli
200 g pakasteherneitä
1,5 kasvisliemikuutiota
tuoretta persiljaa

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita soijarouhe marinoitumaan mielellään tunniksi, lyhyempikin aika riittää jos on kova kiire. Pilko juurekset ja hienonna sipuli. Laita juurekset ja sipuli kiehumaan. Lisää hetken kuluttua marinoitunut soijarouhe, kasvisliemikuutio ja herneet. Keitä juurekset kypsiksi. Ennen tarjoilua ripottele päälle persiljasilppua.

torstai 28. helmikuuta 2013

Papu-punajuuripihvit

Sain viimein aikaiseksi tehdä punajuuriruokaa, kun sitä on jo kauan tehnyt mieli. Googlailin erilaisia ohjeita ja niitä sujuvasti yhdistelemällä syntyi tällainen tuotos. Ihanaa on se, että punajuuria ei tässä ohjeessa kuorita eikä keitellä, eli massan tekeminen on merkittävästi aiempia tuotoksiani nopeampaa. Pihvit perunamuusin kanssa maistuivat erinomaisesti molemmille lapsille ja aikuisille myös, nämä ovat maukkaita.

Papu-punajuuripihvit

4 punajuurta
2,5 dl keitettyjä pieniä valkoisia papuja (miksipä proteiinina ei toimisi myös vaikka tofu)
1 sipuli
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl kaurahiutaleita
3 kananmunaa (2 ei riitä, testasin. Silloin tarvitsisi varmaan lisätä soijajauhoja tai -jugurttia massaan)
mustapippuria
suolaa
(pieni pala fetajuustoa)

Pese punajuuret hyvin ja leikaa kantapalat pois. Raasta punajuuret, tai tee kuten minä eli heitä ne KitchenAidin (tai tehosekoittimen) kulhoon ja surauta silpuksi. Samassa menee silpuksi myös sipuli ja pavut, kannattaa kuitenkin tehdä useammassa erässä että tulee tasaista.

Mittaa kaurahiutaleet kulhoon ja murustele sekaan liemikuutio. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada kaurahiutaleiden päälle. Sekoittele, anna veden imeytyä. Laita hiutaleet punajuuri-papu-sipulisilpun sekaan ja lisää myös muut aineet. Fetajuusto voisi antaa kivan maun, mutta itse en käyttänyt kun ajattelin sen olevan turhan suolaista yksivuotiaalle. Mausta.

Annoin itse massan odotella jääkaapissa muutaman tunnin, mutta eiköhän sen voi paistaa saman tienkin. Paistoin pihvit ihan pannulla, olisikohan ollut ainakin 5 minuuttia per puoli, mutta varmasti onnistuisivat myös uunissa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Herkullinen soijarouhekastike

Hurjan pehmeän makuista tuli tämän päivän kastikkeesta, joten kirjataan ylös mitä se oli syönyt. Tarjoiltiin kera vihreän salaatin, jossa oli aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia, molemmat olisivat sopineet myös kastikkeen sekaan.

Soijarouhekastike

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa raastettuna
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl vaaleaa soijarouhetta
1 tl paprikajauhetta
ripaus chiliä
noin kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa, mustapippuria
1 dl soijakermaa

Laita soijarouhe kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Joukkoon liemikuutio, sekoittele sekaisin. Anna turvota ainakin 15 min, minulla oli paljon kauemmin. Valuta ylimääräinen vesi pois.

Silppua sipulit ja raasta porkkanat. Kuullota oliiviöljyssä sipulit ja valkosipulit. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja kuullota vielä hetki. Seuraavaksi soijarouhe, mausteet ja tomaattimurska. Anna kiehua noin 19 minuuttia, sitten lisää soijakerma. Jätä vielä hetkeksi hautumaan. Tarjoa täysjyväspagetin kanssa.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Letut

Ostettiin jokin aika sitten uudet paistinpannut, hiiliteräksestä valmistetut. Ohukaismallisella pannulla saa ihania lettuja! Tässä resepti taikinalle, ihan perustaikina siis.

Letut hiiliteräspannulla













2,5 dl vettä ja 2,5 dl kaurakermaa
1 dl spelttihiutaleita
3,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
loraus rypsiöljyä

Anna taikinan turvota min. puoli tuntia, paista ja herkuttele!

Tammikuista ruokalistaa

Olipa taas todella vaikeaa keksiä ruokia tulevaksi viikoksi. Mutta tässä näitä:

PE Hernekeitto
LA Papukasvispaistos
      Mozzarellasalaatti ja pannari
SU Marokkolainen kasvistagine
      Mustajuurisosekeitto
MA Soijarouhekasviskeitto
TI&KE Ohrajuurespata
TO Kaalilaatikko

Joskus talvisena viikonloppuna voisi tehdä myös:
Blinejä
Burgundinpataa Ylen ohjeella
Papu-fenkolipataa Hesarin ohjeella
...falafelpyöryköitäkään ei ole ollut hetkeen

Bataatti-tofupyttipannu

Vaikka alkuperäisessä tekstissä tätä ei pyttipannuksi kutsuttukaan, niin sitä tämä mielestäni lähinnä muistuttaa. Yleisestä tofuvastaisuudesta poiketen tämä kelpasi myös Kriitikolle, etenkin kun ruoan kanssa sai ketsuppia. Ja yksivuotiaskin söi hyvällä ruokahalulla.

Vähän muokkasin alkuperäistä reseptiä, lähinnä Kriitikon vuoksi vaihdoin sienet kesäkurpitsaan ja paprikaan.

Bataatti-tofu-pyttis

1 bataatti
1 paketti maustamatonta tofua
2 varsisellerin vartta
puolikas kesäkurpitsa
paprika
1 punasipuli
loraus öljyä
mustapippuria
reilusti muskottipähkinää
1 valkosipulinkynsi

Paistamiseen voita, lisukkeeksi (annoksen päälle lisättäväksi) jugurttia, soijakastiketta, sweet chili -kastiketta ja sitä ketsuppia.

Pilko bataatti pieniksi kuutioiksi ja pyörittele niitä kulhossa öljyn ja mausteiden kanssa. Paista maustuneet bataatinpalat voissa pannulla kunnes ne ovat kypsiä, eli noin 5-10 minuuttia.

Kun bataatit paistuvat, pilko muut kasvikset ja tofu. Lisää ne pannulle, paista riittävän pehmeiksi ja tarjoile.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Mustikkasosetta sokerittomana

Tein tänään yksivuotiaalle hyvää mustikkasosetta kun kokonaisia mustikoita ei suostu ottamaan ollenkaan puuron kanssa, ja soseutetutkin saavat aikaan vain irvistyksen. Makeutusta olen siis pohtinut, kun banaani on pois laskuista allergian vuoksi. Omat tuorepuuroni makeutan taatelilla, joten ajattelin kokeilla. Ja sehän upposi, tuli myös aikuiseen makuun tosi herkkua. Ja toimisi myös pienemmällä vauvalla varmasti.

Sokeriton mustikkasose

n. 3 dl mustikoita (kohmeisia)
3 pienessä vesimäärässä liotettua taatelia liotusvesineen (liotin noin 6h)

Kaikki vaan sekaisin blenderissä. Blenderin putsasin vielä laittamalla sinne reilun desin maustamatonta jugurttia, pyöräyttämälöä sekaisin, ja antamalla tämän seoksen välipalana. Aika löysää soseesta tuli mutta puuron päällä menee varmasti tosi hyvin.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Juuresohrapata

Sain tämän ohjeen jokin aika sitten äidiltä, joka oli sen saksinut jostakin lehdestä talteen. Hyvää ja helppoa arkiruokaa. Tämänkin voi tehdä uunia vaille valmiiksi edellisenä iltana ja laittaa vaan töistä tullessa uuniin.

Juuresohravuoka














1 bataatti
1 kesäkurpitsa (400 g)
1 purkki tomaattimurskaa
3 dl kasvislientä
2 dl kaurakermaa
1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
puolikas nippu basilikaa
(juustoraastetta)

Paloittele kasvikset ja laita ne vuokaan. Laita sekaan myös ohrasuurimot  ja sekoita kaikki sekaisin. Sekoita kasvisliemi, kaurakerma, tomaattimurska ja silputtu basilika keskenään ja kaada sekin vuokaan. Kypsennä uunissa noin 175-200 asteessa 45 minuuttia, sitten lisää halutessasi juustoraaste päälle ja jätä uuniin vielä noin 15 minuutiksi.

Pinaattiletut

Aina silloin tällöin, Kriitikon hienovaraisesti kannustamana, teen pinaattilettuja päivälliseksi. En edes muista koska olisin niitä ostanut kaupasta, joska itse tehdyt ovat niin paljon parempia. Terveellisyydestä puhumattakaan, vaikka toki pannulla paistaminen ei näistä varsinaista terveysruokaa teekkään. Olen kuitenkin koettanut saada aikaan edes terveellisyyden vaikutelmaa käyttämällä täysjyväjauhoja.

Maidottomat spelttipinaattiletut

1 prk soijakermaa (2,5 dl)
3 dl vettä
4 dl täysjyväspelttijauhoja
1 kananmuna
0,5 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1,5 pss pakastepinaattia

Sekoita aineeeet ja anna tekeytyä puolisen tuntia, jos siihen on aikaa. Paista pannulla lettuja ja tarjoa puolukkahillon kanssa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Quornpata

Toista kertaa testasin Quornia, ja ihan olin nytkin tyytyväinen. Se on hyvä proteiinivaihtoehto kasvissyöjän listalle, vaikka se prosessoituna tuotteena ei mitenkään ykkösvaihtoehto olekaan. Mutta Kriitikolle maistuu.

Tähän valitsin quorn-fileitä, koska ajattelin niiden olevan vähiten prosessoituja. Koko perhe söi samaa ruokaa, vaikka pitää vuoden vanhan ruoassa toki huomioida että quornissa on natriumia

Quorn-kasvispata

1 pkt (310g) quorn-fileitä
1 iso sipuli
5 pienehköä porkkanaa
1 paprika
pieni kesäkurpitsa
pieni kukkakaali
1,5 dl täysjyvä luomu basmatiriisiä
5 dl vettä
1 rkl puolikarkeita spelttijauhoja
1 suolaton kasvisliemikuutio
paprikajauhetta
garam masalaa
juustokuminaa
oliiviöljyä

Lämmitä öljy kattilassa. Laita sekaan paprika, garam masala ja jeera. Kuullota sipulia ja viipaloituja quorneja öljy-mausteseoksessa hetki. Laita paprikan ja porkkanan palat sekaan kuullottumaan myös muutamaksi minuutiksi. Lisää 4,5 dl vettä ja riisit sekä kasvisliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia, lisää sitten pienityt kukkakaalit ja kesäkurpitsanpalat. Keitä, kunnes riisi on kypsää mutta kasviksissa on vielä hieman purutuntumaa. Ehkä noin 20 minuuttia on sopiva. Itselläni oli liian kauan, jolloin kasvikset menivät turhan mössöksi. Sekoita jauhot 0,5 dl:aan vettä ja kaada ohuena nauhana padan joukkoon. Anna olla vielä viitisen minuuttia. Tarkista suola ja mausteet, ja lisää tarvittaessa.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Fenkoli-maissikeitto

Resepti, joka on peräisin jostain työväenopiston kokkikurssilta, ja on kovasti mun mieleen vaikkai Kriitikko onkin kriittinen eikä mieskään ilmaan riemusta hypi. Hyvää kuitenkin!

Fenkoli-maissikeitto

1 fenkoli
2 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 sipuli
Öljyä
8 dl vettä
200 g pakastemaissia
2-3 vs-kynttä
1 kasvisliemikuutio
0,5 tl mustapippuria rouhittuna
suolaa
kirveliä tai persiljaa

Suikaloi fenkoli, porkkanat ja kesäkurpitsa. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota fenkoleita, sipulia ja porkkanoita kattilassa tilkassa öljyä muutama minuutti. Lisää vesi ja anna kiehua noin 5 minuuttia.

Lisää maissi, kesäkurpitsa, valkosipulinkynnet, kasvisliemikuutio ja mausteet. Anna kiehua noin 10 min. Tarkista maku ja lisää valmiin keiton päälle silputtua kirveliä tai persiljaa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jouluruoat 2012

Joulun tilinpäätös vähän myöhässä, mutta tässä tämä. Näitä syötiin meillä jouluna 2012. Ei ihan perinteinen joulupöytä, mutta erinomainen kerrassaan!

Alkukeitto:

Mustajuurikeitto

Joulupöytä:

Blinit ( tein pelkistä tattarijauhoista)-kylmäsavulohi
-mäti
-ranskankerma
-sipuli

Katkarapu-siikacoctail

Vuohenjuusto-viikunasalaatti

Lihapullat ja papupyörykät

Lämmin punajuuri-savutofusalaatti

Joululaatikot

Poron sisäfile

Joululeipä

Jälkiruoaksi hedelmäsalaatti

Kahvipöydässä:

Taatelikakku
Panforte
Piparit
Kaurasuklaapallot
Suklaalla kuorrutetut kuivahedelmät






Panforte

Italialainen joulukakku, joka myös meidän joulujen kestosuosikki. Ei niinkään lasten mieleinen, mutta aikuiseen makuun ihanan mausteinen ja vahvan makuinen.

Panforte

100 g kuorittuja manteleita
100 g cashewpähkinöitä
100 g kuivahedelmiä (esim. rusinoita, taateleita)
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 appelsiinin kuori raastettuna

100 g tummaa suklaata (70%)

1 dl tomusokeria
1 dl agavesiirappia

Sekoita pähkinät, hedelmät, jauhot ja mausteet (ensimmäinen kappale) yhteen. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää sen sekaan tomusokeri ja agavesiirappi. Lisää suklaaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele taikina tasaisesti sen päälle. Paista 150 asteessa noin 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ja irroita sitten varovasti irtopohjavuoan reunat kakusta, muuten se juuttuu kiinni reunoihin todella tiiviisti.

Kakku säilyy jääkaapissa helposti yli viikon, kaksikin.

Taatelikakku

Joululle maistuu tämä kakku, mutta miksi ei muulloinkin herkullinen tarjottava.

Taatelikakku

2 dl sokeria
1/2 dl vettä
1 pkt (200 g) pehmeitä taateleita
200 g voita tai margariinia
4,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munaa

Laita taatelit, sokeri ja vesi kattilaan ja keitä niitä välillä sekoitellen 10-15 minuuttia kunnes taatelit ovat soseutuneet. Lisää voi sekaan sulamaan, sekoita. Jäähdytä taateliseos.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos ja kananmunat jäähtyneeseen taateliseokseen. Sekoita. Kaada taikina kuivakakkuvuokaan (voideltu ja jauhoitettu) ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Papupihvit

Nämä pihvit ovat vähän  maksapihvin makuisia, sikäli kun muistan oikein miltä ne maistuvat. Lisukkeeksi sopii erinomaisesti puolukkahillo. Tein näistä jouluna myös pyöryköitä, paistoin silloin uunissa ja uunissa paistaminen vaatii öljyn lisäämistä taikinaan.

Maksapihvin makuiset papupihvit

1 tlk säilykepapuja (gogreenin papumix)
1 sipuli
1 porkkana
1 dl soijajauhoja
1/2 dl täysjyväspelttijauhoja
2 tl suolaa
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
ripaus cayennepippuria
1 muna

Valuta pavut ja murskaa ne haarukalla. Hienonna sipuli ja raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Sekoita pavut, jauhot ja mausteet astiassa keskenään. Lisää porkkanaraaste, sipuli ja kananmuna ja sekoita hyvin. Jos taikina on kuivahkoa, voit lisätä 1-2 dl soijajugurttia. Tällöin voi hieman myös lisätä jauhojen määrää. Paista pihvit pannulla.

Joululeipä

Uskoisin, että resepti on alunperin Dansukkerin, mutta varma en ole. Kuitenkin tämä leipä on kerännyt kehuja joka puolelta ja teenkin sitä joka joulu neljä leipää mitä sitä tulee, joista lahjoitan yhden tai kaksi eteenpäin.

Joululimput

5 dl tummaa olutta
1 pala (50 g) hiivaa
2 tl suolaa
1 dl tummaa siirappia
1/2 dl juoksevaa margariinia (käytän ihan tavallista tai sitten voita, jota vähän sulatan/pehmitän)
2-3 dl kuivattuja taateleita silputtuna
4 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
1 l hiivaleipä- tai vehnäjauhoja (käytän hiivaleipäspelttiä)

Voiteluun:
2 rkl tummaa siirappia
2 rkl kiehuvaa vettä
20 g voita tai margariinia

Kaada lämmitetty olut kulhoon. Lisää joukkoon hiiva, liuota hyvin sekaan. Lisää loput aineet lukuunottamatta jauhoja. Sekoita hyvin. Lopuksi alusta jauhoilla taikinaksi. Kohota kaksinkertaiseksi leivinliinan alla.

Leivo: jaa taikina neljään osaan ja pyörittele niistä limppuja. Kohota hyvin. Voitele limput siirappi-vesi-rasvaseoksella. Pistele haarukalla. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Valele siirappiseoksella paistamisen aikana.

Katkarapu-siikacoctail

Ihana, meillä jo joulun perinteeksi muodostunut kalaruoka. Tätä pitää saada joka joulu. Resepti ei ole omani, mutta sen alkuperä on hämärän peitossa.

Katkarapu-siikacoctail

100 g kurkkua
100 g fenkolia
150 g miniluumutomaatteja
150 g graavisiikaa
200 g pieniä katkarapuja
1/2 dl tuoretta tilliä
1/2 dl ruohosipulia

Kastike:
2 rkl rypsiöljyä
1,5 rkl limetin mehua
1 rkl valkoista balsamicoa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Pieni kurkku, fenkoli ja tomaatit 0,5 cm:n kuutioiksi. Samoin siika ja katkaravut (säästä muutama katkarapu koristeeksi). Hienonna tilli ja ruohosipuli. Sekoita ainekset.
Tee kastike vatkaamalla aineet hyvin sekaisin. Lisää salaatin joukkoon. Laita salaatti maustumaan kylmään joksikin aikaa. Koristele tillillä ja katkaravuilla.

Tofupiirakka spelttipohjalla

Suolaisen piirakan peruspohjan ohje puuttuu täältä, joten tässä tulee. Tänään täytteenä näitä, joskus toiste jotain muuta!

Tofupiirakka spelttipohjalla













Pohja:
2 dl spelttihiutaleita
2 dl puolikarkeita spelttihiutaleita
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 rkl rypsiöljyä
1 dl soijajugurttia
1 dl vettä

Täyte:
purkillinen soijakermaa
jämät tofupaketista (ehkä 50 g pehmeää tofua)
mausteita (paprikajauhetta, mustapippuria)
paprika150 g kylmäsavulohta
pari kourallista vihreitä papuja
(täytteeseen voi tietysti laittaa ihan mitä vain haluaa, näitä sattui nyt olemaan kaapissa. Esimerkiksi pinaatti, herneet, kesäkurpitsa, parsa...)


Sekoita pohjan kuivat aineet, lisää öljy, jugurtti ja vesi. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia ja levittele piirakkavuokaan.

Pilko täytteen ainekset ja laita kaikki täytteeseen tulevat asiat kulhoon. Sekoittele sekaisin ja laita piirakan päälle. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. Soijakerma jää löysäksi heti paistamisen jälkeen, joten odottele muutama hetki ennen tarjoamista niin piirakkaa on mukavampi leikata.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Ihanat falafelpyörykät ja pitaleipä

Tällä reseptillä tehdyt falafelpyörykät ovat parhaita itse aikaan saamiani. Myös kuvasarja on hyvin havainnollinen. Pakastin puolet taikinasta, puolikkaasta satsista riitti mainiosti meidän kolmelle syöjälle ja reilusti jäi ylikin. Taikina ei kärsinyt yhtään pakastamisesta.

Kaveriksi tein pitaleipiä. Perusresepti on Kuntoplussan, mutta tein tuplamäärän taikinaa (neljä pitaa) enkä käyttänyt lainkaan vehnäjauhoja vaan pelkästään spelttihiivaleipäjauhoja. Spelttijauhoja piti kyllä laittaa enemmän kuin tuossa ohjeessa, jotta taikinasta sai helposti käsiteltävän. Hyvin nousivat ja hyvälle maistuivat!

Väliin pyöryköiden lisäksi ohueksi suikaloitua paprikaa, kuorimaveitsellä höylättyä porkkanaa, salaattia, avokadoa ja jugurttikastiketta (soijajugurttia, jeeraa, garam masalaa, paprikaa, suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria). Kriitikko halusi lisäksi ketsuppia, tietenkin. Tuoretta tomaattia olisin minä kaivannut, mutta sitä ei kotona ollut.

Kuvaa ei ole, taaskaan, mutta kauniita ja värikkäitä näistä tuli.

Pitaleivät
4 kpl

20 g hiivaa
1,5 dl vettä
120 g spelttijauhoja
4 tl oliiviöljyä
2 tl suolaa
60 g durumvehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää spelttijauhot, öljy sekä suola ja viimeisenä vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa pitkään, kunnes se on kiinteää ja kimmoisaa. Anna kohota tunnin ajan.

Kauli taikina neljäksi pyöreäksi levyksi. Nosta leivät leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota 10 min. Paista leipiä 250 asteisessa uunissa kunnes ne ovat kohonneet niin, että niiden keskellä on "tasku". Täytä jäähtyneet leivät.

Falafelpyörykät

500 g kuivia kikherneitä --> liota vähintään 12 h huoneenlämmössä tai vuorokausi jääkaapissa.
1 keskikokoinen sipuli
5-6 valkosipulin kynttä
nippu persiljaa
nippu korianteria
1 vihreä chili tai teelusikallinen chilihiutaleita
suolaa muutama teelusikallinen
reilusti mustapippuria
muutama teelusikallinen paprikajauhetta
1 tl leivinsoodaa
1 1/2 tl jeeraa
öljyä uppopaistamiseen

Laita liotetut kikherneet lävikköön ja anna kaiken veden valua pois. Laita kikherneet astiaan ja lisää kuoritut valkosipulit ja paloiteltu sipuli, yrtit, mausteet ja leivinsooda.

Murskaa kaikki muusiksi tehosekoittimessa. Me käytetään blenderiä, ja tämä täytyy tehdä osissa.

Ohje sanoo, että taikina pitää laittaa lepäämään jääkaappiin min. tunniksi, ja ottaa taikina jääkaapista noin puoli tuntia ennnen paistamista. Me ei kyllä sitä koskaan ehditä lepuuttamaan, ja hyvin onnistuu niinkin. Jos taikinan ottaa pakkasesta, mulla on tapana lisätä siihen vähän öljyä koska se kuivuu pakastaessa.

Falafelit voi joko uppopaistaa kypsiksi, tai sitten tehdä uunissa kuten me aina. Uppopaistetut olisivat varmasti parempia, mutta uuniversiot kevyempiä ja minusta helpompia. Uuni lämmitetään 190 asteeseen ja taikinasta pyöritellään palloja jotka asetellaan uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Pyörykät sivellään öljyllä myös päältä. Paista uunissa suunnilleen 20 minuuttia.

Jos uppopaistat, falafelit valmistuvat 3-5 minuutissa. Rasvan lämpötilaa en tiedä, mutta olettaisin että samanlainen kuin munkkeja paistaessa, eli sellainen että rasva kiehuu kun sinne laittaa paistettavia.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ruokalistaa

Viime viikolla syötiin näin:

Toscanalainen papukeitto
Kiinankaali-kasvispihvit ja perunamuusi
Pannulla paistettu turska, höyrytetyt kasvikset ja jugurttikastike
Katkarapuwokki
Vihreä kalakeitto
Täksi päiväksi tein lihapullia, aikuisille feta-mangosalaattia