maanantai 27. lokakuuta 2014

Sopivan mausteinen linssimuhennos

Mindosta bongasin tämän ihanan kuuloisen linssimuhennoksen reseptin. Se(kin) roikkui selaimen välilehdellä vaikka kuinka pitkään ennen kuin pääsi testiin. Onneksi en sitä klikannut unohduksiin, vaan lopulta eilen päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa sen riskin että lapsille ei tämä(kään) uusi resepti kelpaa.

Onneksi otin, sillä koko perhe tykkäsi kovasti ja taas saatiin jotain edes vähän uutta makua ruokalistoille.

Alla resepti sellaisena kuin sen itse tein. Käytin alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna vain noin puolet linsseistä, sillä pussi oli vain puolillaan. Muutenkin tuntuu tosi isolta määrältä tuo 400 grammaa linssejä, mitä alkuperäisessä ohjeessa oli. Ohjeessa oli epämääräisesti "vettä" ja minä laitoin ensin vain vähän ja lisäilin sitä sitten matkan varrella. Ilmeisesti tästä johtuen linssit eivät kypsyneet kunnolla vaan jäivät vähän kovan oloisiksi vaikka muhennos kiehui ihan reilusti yli puoli tuntia. Ensi kerralla kannattaa vettä laittaa siis ihan reilusti heti alkuun.

Kriitikko ei välittänyt kotijuustosta, mutta olivat sen verran reiluja palasia tuolla joukossa että ne oli helppo nyppiä pois.

Linssimuhennos

3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 ½ rkl currytahnaa
1 ½ tl kardemummaa
1 tl juustokuminaa
1 tl korianteria
1 tl suolaa
250 g punaisia linssejä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
2 rkl mangochutneytä
öljyä
vettä, noin 5-6 desiä
lisäksi halutessa kotijuustoa/tofua, turkkilaista jogurttia/kermaa --> itse laitoin kotijuustoa ja pari ruokalusikallista soijajugurttia

Kuullota öljyssä currytahna ja mausteet (paitsi suola). Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää linssit, tomaattimurska ja -sose, sekä vettä ja suolaa. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen noin 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.

Lisää mangochutney ja anna hautua vielä toiset 15 minuuttia.

Lisää lopuksi vielä kotijuusto/tofu/turkkilainen jogurtti/kerma ja anna hautua vielä vajaat 5 minuuttia.

Tarjosin täysjyväriisin kanssa.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Mahdottoman jännä kesäkurpitsapiiras ja muitakin 7-vee synttäritarjoiluita

Eilen juhlittiin Kriitikon seitsemänvuotissynttäreitä. Tarjoiluissa mentiin kaikessa syksyn työkiireessä aika lailla vanholla hyväksi havaituilla resepteillä, eli omppupullilla, gluteenittomilla suklaakekseillä ja täytekakulla. Lisäksi gluteenilliseksi suolapalaksi käärin tortillaletuista, tuorejuustosta, salaatinlehdistä sekä kinkusta /kylmäsavulohesta miniwrappeja. Kakun tein tällä kertaa neliön mallisena, kaksi neljän munan kakkupohjalevyä (perunajauhoista) uunipellillä paistettuna, joista tein kolmekerroksisen kakun. Välissä toisessa kerroksessa vispautuvaa soijakermaa ja soijajugurttia joiden sekaan oli sulatettu 80 g suklaalevy ja toisessa kerroksessa samaa soijakerma-jugurttiseosta sekä vadelmia. Päälle sokerimassalevy, johon sankari itse maalasi pastavärellä jäätelökoneen kuvan.

Mutta se gluteeniton suolainen. Olin vähän aikaa sitten bongannut jostain mielenkiintoisen kuuloisen kesäkurpitsapiirakan ohjeen ja ajattelin koettaa ihan riskillä sitä. Ja siitä tuli kerrassaan mainiota. Tosi jännä maku, jotain suolaisen ja makean välimaastossa. Vitsi kun en muista mistä alkuperäinen resepti oli. Tässä kuitenkin minun versioni siitä, gluteenittomana. Aikuiset kehuivat, lapset eivät olleet ihan varmoja. Mutta synttärit tulivat juhlittua!

Kesäkurpitsapiirakka

Pohja:
125 g voita
1 dl suomalaista kvinoaa
2 dl Semperin gluteenittomia jauhoja
0-1 rkl kylmää vettä
0,5 tl suolaa

Esikeitä kvinoa, anna jäähtyä. Nypi aineet sekaisin, lisää vesi jos taikina ei ole taikinamaista. Laita taikina kylmään noin vartiksi.

Täyte:
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 muna
1,5 dl kaurakermaa
100 g fetaa
1/2 sitruunan kuori raastettuna
Suolaa, mustapippuria

Pese kesäkurpitsa ja veistä siitä pituussuunnassa n. 2-3 mm paksuisia viipaleita. Laita lävikköön kerroksittain, joka väliin vähän suolaa. Itketä noin 15 minuutin ajan. Nosta viipaleet kuivumaan pyyhkeen päälle.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Taputtele pohja piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan muutama reikä ja levitä päälle foliota tiiviisti estääksesi pohjan valumisen reunoilta alas. Esipaista pohjaa n. 10 minuuttia.

Vähennä uunin lämpötilaa 200 asteeseen. Sekoita muna ja kerma sekä mausteet. Murustele feta pohjan päälle ja ripottele sitruunankuoriraaste sen päälle. Kaada munamaito vuokaan. Levittele kesäkurpitsan viipaleet pohjan piirakkaan, painele ihan vähän että munamaitoa valuu hieman viipaleiden päällekin. Paista noin 25 minuuttia.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Nopea kalacurry

Tämä Findus-seitipaketin ohje on ollut meillä ylös kirjoitettuna jo iät ja ajat, mutta en ole sitä muistanut naputtaa tänne. Hyvä ja helppo arkiruoka.

Nopea kalacurry

1 pkt seitiä
1 rkl oliiviöljyä
1 porkkana viipaleina
1 punainen paprika paloiteltuna
1/2 sipuli, hienonnettuna
1 omena paloina
2 rkl currytahnaa
Puolikkaan sitruunan mehu
1 prk kookosmaitoa
1/2 tl suolaa

Kuullota sipulia, porkkanoita, paprikoita ja omenanpaloja muutama minuutti oliiviöljyssä. Lisää curry ja sitruunan mehu. Kuullota hetki ja lisää kookosmaito. Noin 5 minuutin kuluttua lisää kalanpalat, kypsennä pari minuuttia. Mausta suolalla, tarjoa riisin kanssa.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesäruokalistaa

Lapun reunaan kirjoitetut ruoat parilta viime viikolta koostettuna tässä. Jos vaikka helpottaisi tulevien kesien "en keksi mitään" päiviä.

Keittoja:
Papukeitto
Parsa-pinaattikeitto - ei ollut lasten suosikki mutta söivät kuitenkin
Hernesosekeitto
Kalakeitto - uusia perunoita, uusia porkkanoita, parsaa... kalaksi vaikka seitiä

Pasta- ja wokkiruokia:
Kesäkurpitsapasta - tähän ei löytynyt tosi hyvää reseptiä mutta tehtiin sellainen johon tuli ricottaa
Soijarouhekastike ja pasta - tuoreita tomaatteja, ei tomaattimurskaa
Kasviswokki

Riisin kanssa:
Kasviscurry
Ratatouille - kesäisenä versiona, ilman tomaattimurskaa eli tuoreista tomaateista

Aina varmat
Fajitakset
Maissipapupaistos

Uusien perunoiden kaverina:
Kaalipata - uudesta kaalista, sekaan jos haluaa riisiä ruokaisuutta tuomaan
Silliä, savukalaa ja nakkeja

Salaaatteja
Linssisalaattia ja halloumia - tähän laitettiin vielä mansikoita ja oli tosi hyvää


Munakas

Grillissä:
Lohihampurilaiset
Täytetyt suippopaprikat

torstai 24. heinäkuuta 2014

Maissipapupaistos

Tätä äitini jostain bongaamaa pataa ollaan tehty jo useamman kerran, mutta sitten se jäi vähäksi aikaa unholaan. Kun äitini tänään tarjosi tätä taas ruoaksi, muistin tämänkin kivan ja kevyen ruoan olemassaolon. Lasken tämän kesäruoaksi, koska se on niin helppo ja nopea tehdä sekä kesällä voi käyttää näitäkin kasviksia tuoreena!

Maissipapupaistos

4 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 paprika
pussillinen pakastemaissia
pussillinen (?) pakastepapuja
2,5 dl kaurakermaa
1 kasvisliemikuutio
0,5 dl silputtua tuoretta basilikaa
0,5 dl silputtua tuoretta persiljaa

Pilko porkkanat, paprika ja kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Paista ensin porkkanaa ja paprikaa padassa / kattilassa hetki, silää sitten paiteluun mukaan myös kesäkurpitsa. Kun kasvikset alkavat pehmetä, sekaan kaurakerma, kasvisliemikuutio ja yrtit. Lisää myös maissit ja paviåut. Anna hautua sen aikaa että kasvikset ovat kypsiä. Syö sellaisenaan tai vaikka hyvän leivän kanssa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Supernopea papukeitto

Parsa-pinaattikeiton lisäksi samasta blogista löytyi toinenkin kiva sopparuoka. Tämä oli tosi helppo ja olisi ollut erittäin nopeakin, jos en olisi tuunannut sitä laittamalla joukkoon porkkanoita joiden kypsymisessä meni hetki. Myös perunoita voi joukkoon laittaa. Huomoi, että se vaikuttaa varsin paljon keiton valmistumisnopeuteen, koska jostain syystä tomaattimurskan seassa perunat ja porkkanat kypsyvät tosi hitaasti. Oli herkullista - ainoastaan mental note itselle että chilin kanssa kannattaa olla tarkkana jos haluaa että lapsetkin syövät! Nyt sitä meni vähän turhan paljon minunkin mielestäni ja jälkikasvun ruokailu oli sitä sun tätä.

Papukeitto

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl curryä
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
1-2 tl chiliä
1 tl rakuunaa
2 tlk tomaattimurskaa
(3 porkkanaa ja pari perunaa)
1 tlk kidneypapuja
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
(vähän vettä)
1-2 dl kermaa

Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuori porkkanat ja perunat ja pilko ne pieniksi. Kuullota sipulia ja mausteita kattilassa. Rakuuna kannattaa lisätä vasta loppuvaiheessa kuullotusta, sillä se palaa herkästi. Kuullota myös porkkanoita (ja perunoita) hetki. Lisää pavut ja tomaattimurska, jätä kiehumaan kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Jos keitto näyttää paksulla lisää pikkaisen vettä, niin edesautat juuresten kypsymistä. Jos juureksia ei laita, kiehauttaminen riittää ja silloin ei vettäkään tarvita. Kun juurekset ovat kypsiä, lisää kerma ja kuumenna keitto uudelleen.


Pinaatti-parsakeitto

Kesäinen keittoruoka löytyi täältä, kesäinen siksi että kaikkia aineita saa nyt kotimaasta! Tästä tuli oikein kiva, ja mahtava määrä vihreitä kasviksia kaupan päälle! Ohjeesta poikkesin sen verran, että varmuuden vuoksi ryöppäsin pinaatit ennen kun laitoin ne parsojen sekaan kiehumaan. Lisäksi suurustin keiton Maizenalla.

Leipiin laitoin vain oliivioljyä ja parmesanjuustoa, koska vuohenjuustoa ei ollut ja lisäksi Kriitikko vierastaa sitä. Tosin ei kelvannut uunissa käynyt parmesaanikaan. Kriitikkokin söi kuitenkin koko lautasellisen, ja Neidille kelpasi oikeinkin hyvin. Jälkkäriksi lettuja ja mansikoita :)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Panzanella-salaatti

Tosi kiva eväsruoka tai piknikille mukaan otettava ruokaisa salaatti tehtiin Espanjanreissuun, kun lennot oli juuri lasten ruoka-aikaan, tällä Yhteishyvän reseptillä vähän sitä tuunaten.

Ainakin oliivit jätettiin pois ja mukaan laitettiin keitettyä kananmunaa sekä keitettyjä uusia perunoita. Lasten salaattiin lorautettiin kastikkeeksi vain oliiviöljyä, aikuisille sitten vähän enemmän makua.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Valkosuklaakakku keksipohjalla

Ihana juustokakkumainen kesäkakku! Pääsin kokeilemaan tätä Vaikeän Verson reseptiä melkein heti sen ilmestyttyä. Koska kotimaisia vadelmia ei vielä ollut tarjolla, mutta mansikoita oli, jätin kiilteen tekemättä ja yksinkertaisesti vaan paloittelin päälle tuoreita mansikoita. Ihanaa!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Punajuuririsotto

Punajuuririsottoa tuli tehtyä pariin otteeseen talvella. Tämä hyvä resepti on reseptitaivas-sivustolta. Tästä reseptistä sain myös vinkin käyttää vesi-viinietikka-seosta valkoviinin sijaan, toimii!

Punajuuririsotto
Ainekset neljälle
2 punajuurta
1 punasipuli
200g ristottoriisiä
2 dl valkoviiniä (tai vesi+viinietikkaa)
2 kouraa parmesanraastetta
1 dl oliiviöljyä
timjamia
suolaa, pippuria

Risoton päälle vuohenjuustoa, balsamicoa ja rucolaa
Kuori ja raasta punajuuret hienoksi. Kuori myös punasipuli ja hienonna se niin pieneksi kuin saat. 
Laita puolet oliiviöljystä kasariin ja kuullota punajuurta sekä punasipulia muutama minuutti. Lisää riisi, pyöräytä ympäri ja lorauta viini kasariin. Anna viinin haihtua kiehuttamalla ja ala sitten lisätä kuumaa vettä pari desiä kerrallaan. Aina kun risotto alkaa kuivua, lisää vähän vettä.
Kun riisi alkaa olla kypsää, lisätään vielä tippa vettä ja parmesanraasteet. Sekoita hyvin ja lorauta vielä loput oliiviöljyt kiilloksi. Siirrä kuumalta levyltä ja jätä tekeytymään kannen alle.
Leikkaa vuohenjuustosta pari senttiä paksut renkaat ja paista pannulla pintoihin nätti väri (tosi nopea juttu)
Laita punajuuririsottoa syvän lautasen pohjalle, vuohenjuustorinkula päälle ja balsamicoa muutama tippa sinne tänne.

Kurpitsa-kookoskeitto

Mindosta löytyi kiva kasvissosekeitto, taas vähän erilainen. Ulkona ei ole kunnon kesä niin keitotkin maistuu. Nyt kun ei ole kurpitsa-aika, niin tehtiin bataatista. Hyvää tuli.

Kurpitsa-kookoskeitto
noin 500 g spagettikurpitsaa tai muuta kurpitsaa
2 porkkanaa
1 nauris tai kolmas porkkana
1 sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
1 pieni chilipalko
oliiviöljyä
n. 6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
tölkillinen kookosmaitoa
puolikas lime
1 tl kuivattua lipstikkaa
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl savupaprikajauhetta
suolaa
valkopippuria
koristeluun tuoretta persiljaa ja raejuustoa
Kuori ja paloittele kurpitsat ja juurekset. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita hetki öljyssä isossa kattilassa ja lisää joukkoon pieni chilipalko. Lisää joukkoon kurpitsan palat ja juurekset sekä vesi, kasvisliemikuutio ja kuivattua lipstikkaa. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
Lisää joukkoon kookosmaito ja limen mehu. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
Mausta ja anna pulpahtaa vielä kerran lieden päällä. Koristele ja nauti lämmikkeeksi.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Pitsalauantai

Huomasin, että perus pitsaphjan ohjetta en ole kirjoittanut. Tässä siis tulee!

Pitsapohja
Yksi pellillinen

3,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl öljyä
1,5 dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet. Lisää öljy ja vesi ja alusta tasaiseksi. Kauli levyksi ja täytä. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.