torstai 28. helmikuuta 2013

Papu-punajuuripihvit

Sain viimein aikaiseksi tehdä punajuuriruokaa, kun sitä on jo kauan tehnyt mieli. Googlailin erilaisia ohjeita ja niitä sujuvasti yhdistelemällä syntyi tällainen tuotos. Ihanaa on se, että punajuuria ei tässä ohjeessa kuorita eikä keitellä, eli massan tekeminen on merkittävästi aiempia tuotoksiani nopeampaa. Pihvit perunamuusin kanssa maistuivat erinomaisesti molemmille lapsille ja aikuisille myös, nämä ovat maukkaita.

Papu-punajuuripihvit

4 punajuurta
2,5 dl keitettyjä pieniä valkoisia papuja (miksipä proteiinina ei toimisi myös vaikka tofu)
1 sipuli
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl kaurahiutaleita
3 kananmunaa (2 ei riitä, testasin. Silloin tarvitsisi varmaan lisätä soijajauhoja tai -jugurttia massaan)
mustapippuria
suolaa
(pieni pala fetajuustoa)

Pese punajuuret hyvin ja leikaa kantapalat pois. Raasta punajuuret, tai tee kuten minä eli heitä ne KitchenAidin (tai tehosekoittimen) kulhoon ja surauta silpuksi. Samassa menee silpuksi myös sipuli ja pavut, kannattaa kuitenkin tehdä useammassa erässä että tulee tasaista.

Mittaa kaurahiutaleet kulhoon ja murustele sekaan liemikuutio. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada kaurahiutaleiden päälle. Sekoittele, anna veden imeytyä. Laita hiutaleet punajuuri-papu-sipulisilpun sekaan ja lisää myös muut aineet. Fetajuusto voisi antaa kivan maun, mutta itse en käyttänyt kun ajattelin sen olevan turhan suolaista yksivuotiaalle. Mausta.

Annoin itse massan odotella jääkaapissa muutaman tunnin, mutta eiköhän sen voi paistaa saman tienkin. Paistoin pihvit ihan pannulla, olisikohan ollut ainakin 5 minuuttia per puoli, mutta varmasti onnistuisivat myös uunissa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Herkullinen soijarouhekastike

Hurjan pehmeän makuista tuli tämän päivän kastikkeesta, joten kirjataan ylös mitä se oli syönyt. Tarjoiltiin kera vihreän salaatin, jossa oli aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia, molemmat olisivat sopineet myös kastikkeen sekaan.

Soijarouhekastike

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa raastettuna
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl vaaleaa soijarouhetta
1 tl paprikajauhetta
ripaus chiliä
noin kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa, mustapippuria
1 dl soijakermaa

Laita soijarouhe kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Joukkoon liemikuutio, sekoittele sekaisin. Anna turvota ainakin 15 min, minulla oli paljon kauemmin. Valuta ylimääräinen vesi pois.

Silppua sipulit ja raasta porkkanat. Kuullota oliiviöljyssä sipulit ja valkosipulit. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja kuullota vielä hetki. Seuraavaksi soijarouhe, mausteet ja tomaattimurska. Anna kiehua noin 19 minuuttia, sitten lisää soijakerma. Jätä vielä hetkeksi hautumaan. Tarjoa täysjyväspagetin kanssa.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Letut

Ostettiin jokin aika sitten uudet paistinpannut, hiiliteräksestä valmistetut. Ohukaismallisella pannulla saa ihania lettuja! Tässä resepti taikinalle, ihan perustaikina siis.

Letut hiiliteräspannulla













2,5 dl vettä ja 2,5 dl kaurakermaa
1 dl spelttihiutaleita
3,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
loraus rypsiöljyä

Anna taikinan turvota min. puoli tuntia, paista ja herkuttele!

Tammikuista ruokalistaa

Olipa taas todella vaikeaa keksiä ruokia tulevaksi viikoksi. Mutta tässä näitä:

PE Hernekeitto
LA Papukasvispaistos
      Mozzarellasalaatti ja pannari
SU Marokkolainen kasvistagine
      Mustajuurisosekeitto
MA Soijarouhekasviskeitto
TI&KE Ohrajuurespata
TO Kaalilaatikko

Joskus talvisena viikonloppuna voisi tehdä myös:
Blinejä
Burgundinpataa Ylen ohjeella
Papu-fenkolipataa Hesarin ohjeella
...falafelpyöryköitäkään ei ole ollut hetkeen

Bataatti-tofupyttipannu

Vaikka alkuperäisessä tekstissä tätä ei pyttipannuksi kutsuttukaan, niin sitä tämä mielestäni lähinnä muistuttaa. Yleisestä tofuvastaisuudesta poiketen tämä kelpasi myös Kriitikolle, etenkin kun ruoan kanssa sai ketsuppia. Ja yksivuotiaskin söi hyvällä ruokahalulla.

Vähän muokkasin alkuperäistä reseptiä, lähinnä Kriitikon vuoksi vaihdoin sienet kesäkurpitsaan ja paprikaan.

Bataatti-tofu-pyttis

1 bataatti
1 paketti maustamatonta tofua
2 varsisellerin vartta
puolikas kesäkurpitsa
paprika
1 punasipuli
loraus öljyä
mustapippuria
reilusti muskottipähkinää
1 valkosipulinkynsi

Paistamiseen voita, lisukkeeksi (annoksen päälle lisättäväksi) jugurttia, soijakastiketta, sweet chili -kastiketta ja sitä ketsuppia.

Pilko bataatti pieniksi kuutioiksi ja pyörittele niitä kulhossa öljyn ja mausteiden kanssa. Paista maustuneet bataatinpalat voissa pannulla kunnes ne ovat kypsiä, eli noin 5-10 minuuttia.

Kun bataatit paistuvat, pilko muut kasvikset ja tofu. Lisää ne pannulle, paista riittävän pehmeiksi ja tarjoile.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Mustikkasosetta sokerittomana

Tein tänään yksivuotiaalle hyvää mustikkasosetta kun kokonaisia mustikoita ei suostu ottamaan ollenkaan puuron kanssa, ja soseutetutkin saavat aikaan vain irvistyksen. Makeutusta olen siis pohtinut, kun banaani on pois laskuista allergian vuoksi. Omat tuorepuuroni makeutan taatelilla, joten ajattelin kokeilla. Ja sehän upposi, tuli myös aikuiseen makuun tosi herkkua. Ja toimisi myös pienemmällä vauvalla varmasti.

Sokeriton mustikkasose

n. 3 dl mustikoita (kohmeisia)
3 pienessä vesimäärässä liotettua taatelia liotusvesineen (liotin noin 6h)

Kaikki vaan sekaisin blenderissä. Blenderin putsasin vielä laittamalla sinne reilun desin maustamatonta jugurttia, pyöräyttämälöä sekaisin, ja antamalla tämän seoksen välipalana. Aika löysää soseesta tuli mutta puuron päällä menee varmasti tosi hyvin.