sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulumenu 2020

Tänä erikoisena vuonna on myös joulu erikoinen kun ollaan oman perheen kanssa. Nyt olisi ollut hyvä irrotella ihan erilaisella listalla, mutta varsin tavanomainen on kattaus nytkin. Jouluna sitä vaan haluaa syödä tiettyjä juttuja.


Alkuruoka

Mustajuurisosekeitto

Kylmät alkuruoat

Silliä ja silakkaa 

Mätiä, smetanaa ja sipulia

Kylmäsavulohi-punajuurisalaatti (g, m)

Siikacoctail (g, m)

Katkarapusalaatti (maxin kalasta)

Vihreä salaatti, viikunoita ja viinirypäleitä ja sitruskastike

Graavilohta

Rosolli ja kastike

Kotijuusto

Keitettyjä perunoita ja joululeipää

Lämpimät ruoat

Perunatuuvinki

Lanttulaatikko (g,m, kun korvaan voin gheellä)

Porkkanalaatikko (g, m)

Poro

Papupyörykät (g, m)

Silakkarullat

Jälkkäri

Puolukkaraakakakku (g, m)

Muita makeita kahvin kanssa

Taatelikakku (g, m)

Raakasuklaa (g, m)

Suklaapäällysteiset kuivahedelmät

Joulutortut

Piparit

Suklaata, marmeladia

Juustoja


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Mulligatawny

Löytyi kivan intialaisen keiton ohje. Kyseessä siis oikeastaan linssikeitto, mutta Laitan tänne koska hyvin maustettu joten oli hyvää.

https://www.viimeistamuruamyoten.com/intialainen-mulligatawny-keitto-v-gf/

HUOMHUOM! Ei tarvitse noin paljon nestettä jos keität linssit itse ja laitat kypsinä sekaan. Eli lisää alkuun selvästi vähemmän vettä, sitä voi aina lisätä.


Maidoton ja gluteeniton lasagne (ilman vegejuustoa)

 Chicochililtä maidottoman, ei vegejuustoa sisältävän lasagnen ohje. Tehtiin gluteenittomana ja vaikka alkuperäisessä ohjeessa oli linssejä niin vaihdettiin ne härkikseen.

Ensi kerralla kastiketta pitää tehdä enemmän, pidän mehevämmästä lasagnesta, tämä oli turhan kuivaa. Mutta sillä modauksella oikein hyvä juustoton versio jos sellaista haluaa tehdä. Lisäksi mielestäni päällimmäiseksi kerrokseksi kootessa voisi hyvin laittaa tomaattikastiketta, ainakin gluteenittomat levyt kuivuvat uunissa jos niiden päällä ei ole tarpeeksi kastiketta.

Maidoton gluteeniton lasagne

1 paketti gluteenittomia lasagnelevyjä

1 paketti härkistä tmv proteiinia

Tomaattikastike:

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 1-2 tl chilihiutaleita
  • 500g laadukasta paseerattua tomaattia
  • noin 1 dl vettä
  • 1 rkl tomaattisosetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 100g aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyyn säilöttyjä)
  • mustapippuria

Valkokastike:

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl kikhernejauhoja
  • 5 dl kauramaitoa* 
  • vajaa 0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 dl ravintohiivahiutaleita
  1. Huuhtele linssit ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Kaada tarvittaessa ylimääräinen vesi pois.
  2. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilan pohjalla. Lisää sipulit ja kuullota muutama minuutti. Mausta oreganolla ja chilihiutaleilla. Lisää kattilaan paseerattu tomaatti, vesi, tomaattisose ja kasvisliemikuutio. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia.
  3. Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja lisää ne tomaattikastikkeen joukkoon. Mausta kastike mustapippurilla ja sekoita joukkoon keitetyt linssit.
  4. Valmista sitten valkokastike:  kuumenna öljy kattilan pohjalla. Pyöräytä kikhernejauhot nopeasti öljyssä ja lisää sitten puolet maidosta kattilaan koko ajan vispaten. Kun seos alkaa turvota, lisää vielä toinen osa maidosta ja vispaa seos tasaiseksi. Keitä hetki. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon mausteet ja ravintohiivahiutaleet.
  5. Laita kauhallinen valkokastiketta uunivuoan pohjalle (paras koko on sellainen, johon mahtuu 3 lasagnelevyä vierekkäin). Lado lasagnelevyt päälle ja levitä levyjen päälle kerros linssikastiketta. Laita toisen kerroksen jälkeen kauhallinen valkokastiketta linssikastikkeen päälle. Jatka, kunnes linssikastike on käytetty. Laita päällimäiseksi kerros lasagnelevyjä ja kaada päälle loput valkokastikkeesta.
  6. Peitä uunivuoka foliolla ja paista lasagne 200-asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia. Jos lasagnen pinta tuntuu kuivalta, valuta pinnalle vähän oliiviöljyä.
  7. Tarjoa lasagne tuoreen basilikan ja salaatin kera.

Gluteenittomat porkkana-kaurarieskat

Hidasta elämää -blogin ohjeella tehtyjä rieskoja. Hyviä, aika makeita joten hunajan voisi ehkä jättää poiskin.

Kaurarieskat

4-5 porkkanaa ( n. 400 g)

3 dl kaurahiutaleita

1 tl psylliumia

1 tl soodaa

1 tl suolaa

Loraus hunajaa

Loraus porkkanoiden keitinvettä

Keitä porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi talteen ja jäähdytä vähän. Laita kaikki aineet blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää keitinvettä tarpeen mukaan. Lusikoi taikinakokkareitaleivinpaperoidulle pellille ja muotoile ne rieskoiksi lusikalla tai kosteilla käsillä. Paista 230 asteessa 15 min. (Alkuperäisessä ohjeessa 250 astetta mutta menevät liian tummiksi niin.)