sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kirkas perunasalaatti





Hirmu hyvä perunasalaatti vaikka lapset eivät taaskaan niin kauheasti innostuneet. Resepti tiskivuorenemäntä-blogista, omenan lisäsin itse koska se kuuluu minusta perunasalaattiin.

Kirkas perunasalaatti (6-8:lle)

Tarvitset: 
1 kg uusia kiinteitä perunoita
nippu kevätsipuleita varsineen
1 dl tillisilppua
1 dl lehtipersiljasilppua
35 g kapriksia valutettuna
1 omena
Kirkas kastike:
1 dl hyvälaatuista oliiviöljyä
1/3 dl omenaviinietikkaa
3 tl sinappia (jossa runsaasti kokonaisia sinapinsiemeniä)
2 tl sokeria
sormisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
Pese perunat ja keitä. Ei siis tarvi kuoria. Lohko tai paloittele perunat ja omena. Silppua tilli ja persilja. Sekoita muut aineet varovati perunoiden sekaan. Sekoita kastikkeen ainekset ja lorota salaatin päälle. Kääntele varovasti sekaisin.


Sitruunajuustokakku valkosuklaalla

Tein esikoisen synttäreiden ensimmäiselle kierrokselle juustokakun. En halua mielelläni käyttää liivatetta joten tämä Suklaapossun blogin resepti meni testiin. Esikoinen ei kakusta oikein välittänyt mutta aikuisväestö ja juustokakkuja fanittava kummpoika olivat tyytyväisiä.

Sutruunainen juustokakku

Pohja

15 marie-keksiä
75 g valkosuklaata

Täyte

2,5 dl kuohukermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 - 1,5 dl sokeria
4 rlk sitruunan mehua (1 siruunan mehu)
1 sitruunan raastettu kuori

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele sen reunat. Sulata sulaa ja sekoita se murusteltuihin keseihin. Painele irtopohjavuoan pohjalle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto sekaan.  Raasta sirtuunan kuori ja purista mehu. Sekoita sokeri, mehu ja kuoriraaste juustomassaan. Täyte on moussemaista. Kaada pohjan päälle ja anna levätä muutama tunti, mielellään seuraavaan päivään.

Bataatti-linssikeitto

Bataatti-linssikeitto on perheen vakiruoka. Tämä Yhteishyvän resepti lisää soihen vielä tomaatin. Maku oli hyvä ja anoppikin kehui.

Bataatti-linssikeitto

1 bataatti
1sipuli
2valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
1-2 tl. Curryä
2 dl linssejä
400 g tomaattimurskaa
4dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl sitruunanmehua
1 prk kookosmaitoa
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
0,5 tl pippuria

Kuori ja paloittele bataatti, sipuli ja valkosipulinkynnet. Huuhtele linssit. Kuullota kasviksia hetki kattilassa curryn kanssa. Lisää tomaattimurka, vesi ja linssit sekä kasvisliemikuutio. Anna hautua 30 minuuttia. Soseuta, lisää sitruunanmehu ja kookosmaito. Lämmitä ja mausta.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Nyhtökaurapyörykät

Toista kertaa tehtiin nyhtökaurapullia ja nyt tuli niin hyviä että laitan tännekin. Resepti täältä. Tehtiin tupla-annos josta tuli 39 pyörykkää ja siitä syötiin kaksi päivää. Alkuperäisessä reseptissä on kastikekin mitä sitäkin voisi joskus koettaa.

Nyhtökaurapyörykät

1 pkt nyhtökauraa (240g)
0,5 dl spelttimannaa
0,5 dl kaurahiutaleita
2 dl kaurakermaa
1 kananmuna
1 sipuli
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
0,5 tl paprikajauhetta

Laita spelttimanna ja kaurajauhot turpoamaan kaurakermaan. Hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä pannulla. Blendaa nyhtökaura muruksi. Sekoita kaikki aineet kerman joukkoon. Muotoile taikinasta pyöryköitä ja paista 200 asteessa 10 minuuttia.

torstai 25. tammikuuta 2018

Ramen

ihana keksintö oli ramen keitto, lapsetkin tykkäsivät tosi paljon. Hesarin resepti oli toimiva ja ruoka helppo tehdä. Tätä syödään toistekin! Resepti jäi kesken kun blogger teki tenän mutta googlaamalla löytyy. Helppo tämä oli tehdä, aineet vaan keitettiin kasaan ja kypsiksi, noin 15 min. Lopuksi sekaan kypsät nuudelit ja tofu, niitä keiteltiin vielä  pari minuuttia. Keitettiin kananmunat melkein kypsiksi ja laitettiin lautaselle viimeisenä.

200 g ramen-nuudeleita
Paketillinen tofua

2 isoa porkkanaa
500 g tuoreita siitakesieniä
4 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili (ei laitettu liemen joukkoon lasten takia vaan lisättiin lautasille syödessä)
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 dl riisiviinietikkaa
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl tummaa sokeria
0,5 tl mustapippuria
Suolaa

Päälle:
4 kananmunaa
2 kevätsipulinvartta
1 punainen chili

Kuori ja viipaloi kasvikset, sipulit ja chili ja raasta inkivääri.

Mangoquorn

Resepti on alun perin mangobroilerin mutta muokkasin sen kasvisversioksi.

1 pkt quornfileitä
1 iso sipuli
1 punainen paprika
2 porkkanaa
1 tlk Mangoviipaleita
2,5 dl basmatiriisiä
3 dl kiehuvaa vettä
3 rkl mangochutneytä
1 tl korianteria
1/2 tl suolaa
Loraus öljyä

Kuori janleikkaa sipuli lohkoiksi, samoin leikkaa paprika reiluiksi kuutioiksi. Viipaloi kuoritut porkkanat. Valut mangoviipaleista neste pois ja leikkaa ne 4 osaan.

Laita paistopussiin uunivuokaan tai pellille. Levitä riisi paistopussiin pohjalle. Lisää pussiin sipuli, paprika, porkkana, mango ja quornfileet. Lorauta öljy perään. Sekoita kiehuvaan veteen mangochutney, korianteri ja suola. Kaada vesiseos pussiin. Sulle pussi ja leikkaa yläkulmaan höyryaukko.

Kypsennä 200 asteessa 50-60 minuuttia uunin alimmalla tasolla.