Kasvis- ja kalaruokareseptejä kirjoittelee tänne nelihenkisen perheen äiti. Blogi toimii reseptikirjana ja apuna tulevien ruokien miettimiseen ja suunnitteluun. Ruoassa paljon luomua ja kasviksia. Vehnän korvaan mahdollisuuksien mukaan speltillä, ja maitotuotteita välttelen.
torstai 29. marraskuuta 2012
Feta-mango-avokadosalaatti
Ihana, raikas ja mahtavien makujen sekoitus oli tämä Vegemisiä-blogista löytynyt salaatti. Ei tehty tähän juurikaan muutoksia, eikä niitä kaivannutkaan. Ainoastaan jäävuorisalaatin vaihdoin maukkaampiin. Harmi, että kuvaa tästä ei nyt tullut, mutta tuolla alkuperäisessä blogissa sellainen on.
Feta-mango-avokadosalaatti
1-2 ruukkua hyvää salaattia
2 tomaattia
1 paprika
15 cm pala kurkkua
1 sipuli
1 mango
1 avokado
n. 150 g fetajuustoa
reilusti kapriksia
ripaus siemeniä tai kuivattuja hedelmiä (tai molempia)
Kastike:
öljyä
balsamiviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
sokeria
Huuhtele salaatti ja revi se kulhon pohjalle. Pilko tomaatti, paprika ja kurkku paloiksi ja silppua sipuli pieneksi. Kaada vihannekset kulhoon. Paloittele mangon ja avokadon hedelmälihat ja lisää palat salaattiin. Lisää lopuksi vielä fetajuustokuutiot, kaprikset ja siemenet/kuivatut hedelmät. Sekoita kastike ja kaada se salaatin joukkoon. Kääntele ainekset sekaisin. Nauti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti